Press "Enter" to skip to content

Vinkkejä nuorille äideille

Lapsen hankinta on kenties elämän suurin päätös. Sen jälkeen, kun saat vauvan ensimmäistä kertaa käsivarsillesi, maailmasi muuttuu pysyvästi ja asiat eivät ole niin kuin ennen. Vaikka pienokainen tuo valtavan määrän iloa elämään, päätös lapsen hankinnasta kannattaa punnita huolella, sillä se tarkoittaa luonnollisesti myös suurta vastuuta.

Koska ensimmäisen lapsen hankinta mullistaa vanhempiensa elämän aivan kokonaan, onkin täysin luonnollista, että vaikka vauva olisi kuinka kovin toivottu, sen saamiseen liittyy myös epävarmuuden ja jopa pelon tunteita. Oikeaa ikää vanhemmaksi tulemiselle ei ole olemassa ja turhaa vertailua muiden ihmisten päätöksiin sekä tilanteisiin lasten hankinnan suhteen on turha lähteä tekemään.

Lapsi on elämän kokoinen myllerrys

Kun lapsi ilmoittaa tulostaan, tulevien vanhempien elämässä alkaa heti siitä hetkestä alkava suuri myllerrys. Jo odotusaikaan liittyy paljon suuria muutoksia. Tulevan äidin kohdalla raskaus tietää toki fyysisiä muutoksia, mutta vähintään yhä paljon tapahtuu psyykkisellä puolella. Sanotaan, että vanhemmiksi kasvetaan ja jo odotusaika on tärkeä osa tätä kasvuprosessia. Raskausaika valmentaa niin kehoa kuin mieltä lapsen syntymään. Muutosta käyvät niin tulevan vauvan äiti kuin isäkin ja on täysin yksilöllistä, millä tavalla tämän kasvuprosessin kukin kokee. Toiselle se voi tarkoittaa isompia kriisejä kuin toiselle. Faktaa kuitenkin on, että vanhemmuus muuttaa niin äidin ja isän omaa ajatusmaailmaa kuin myös heidän keskinäistä suhdettaan.

Vanhemmuuden taakka on kevyempi kantaa kaksin, joten lapsen vanhempien parisuhdetta tulee vaalia. Ehjää perhettäkin oleellisempaa on, että vanhemmat voivat hyvin ja ovat tyytyväisiä omaan elämäänsä, sillä siten on mahdollista olla hyvä vanhempi lapselleen. Myös turvaverkko ympärillä on suuri ja joissakin tapauksissa aivan korvaamaton tuki.

Onko äidiksi tulemiselle oikeaa ikää?

Me ihmiset olemme kaikki erilaisia, emmekä voi aina edes vaikuttaa siihen, millaisia tapahtumia ja vaiheita elämässä tulee vastaan. Näin tiedät, oletko valmis lapseen, kun ajatus tuntuu hyvältä. Olemme myös kiinnostuneita erilaisista asioista ja siten myös tavoittelemme erilaisia asioita elämässämme. Haaveet ja toiveet oman elämän suhteen vaikuttavat paljon myös ajatuksiin lasten saamisesta, joten ei olekaan olemassa tiettyä ikää, mikä olisi oikea tai sopivin hetki tulla vanhemmaksi. Eikä äidiksi tulemisen ikä ole minkään sortin mittari vanhemmuudessa onnistumiselle tai epäonnistumiselle. Ikää oleellisempaa on se, koetko pystyväsi tarjoamaan lapselle sellaisen elämän kuin mitä hänelle toivot.

Nuori ikä voi mietityttää

Elämää ei voi suunnitella ja järjestää valmiiksi. Toisinaan ihmisillä on turhankin tarkat kriteerit, millaista elämän tulee olla ja mitkä kaikki tavoitteet tarvitsevat olla täytetty ennen kuin kokevat järkeväksi hankkia lapsia. Totuus kuitenkin on, että aina löytyy syy, joka lykkää suunnitelmia vauvan hankinnasta, mikäli elämäänsä suunnittelee liian tarkkaan ja laskelmoivasti. Aina puuttuu jotain, mutta todellisuudessa moni asia on järjestettävissä. Sen puoleen siis tuskin elämässä tulee tilannetta, joka on kaikin puolin ihanteellinen ajankohta lapsen saamiselle tai ainakin monen elämässä vauvat jäisivät näin ajateltuna todennäköisesti kokonaan saamatta.

On toki järkevää miettiä, millaisista asioista joutuu luopumaan lapsen myötä ja onko tosiaan valmis siihen. Vauvan saamisen myötä et olekaan enää vastuussa vain ja ainoastaan itsestäsi, vaan elämä kulkee lapsen ehdoilla ja tarpeet edellä. Se tarkoittaa vanhemmilleen suurta vastuuta ja osin myös oman vapauden menettämistä. Vanhemmuus edellyttää, että haluaa huomioida myös muiden kuin oman itsensä tarpeita ja joskus voi joutua siirtämään omat toiveet sivuun lapsen edun vuoksi.

Muutos vanhemmaksi ei siis tapahdu yhdessä yössä ja joskus tämä muutos voi tarkoittaa suuriakin kriisejä ja kipuilua. Vanhemmuuteen ei voi täysin valmistautua ja varautua etukäteen, vaan äitiydestä oppii ja siitä paljastuu koko ajan uusia puolia lapsen kasvun ja kehityksen myötä.